perjantai 24. tammikuuta 2014

Kiitos ja kumarrus!

Studentum Roadshow 2013-2014 on nyt ohi. Neljä kuukautta, 10 000 kilometriä, 45 lukiota, kolme varuskuntaa, neljät koulutusmessut sekä lukuisia unohtumattomia hetkiä ja kohtaamisia. Viimeiset kuukaudet ristiin rastiin Suomen maata ovat olleet niin intensiiviset, että olo on nyt vähän epätodellinen. Olemme auttaneet hyvin erilaisia suomalaisnuoria oman tien löytämisessä, käyneet hedelmällisiä keskusteluja opojen ja koulutusalan ihmisten kanssa sekä saaneet tutustua upeisiin yhteistyökoulujemme opiskelijoihin. Tämän Roadshown myötä olemme monta kokemusta rikkaampia ja ymmärrämme, kuinka monipuolisessa maassa asummekaan. Matkailu avartaa, mutta kotimaanmatkailu se vasta avartaakin. Me etelän tytöt olemme saaneet tärkeitä muistutuksia omaan arkeemme ja oppineet, että asioihin on hyvä suhtautua välillä vähän lupsakammin. Voimme sydämemme pohjasta suositella nuoria olemaan avoin mielin jatkokoulutuspaikan etsimisessä ja heittämään verkot vesille ympäri Suomea.

Lyhyestä virsi kaunis. Suvi ja Veera sanovat KIITOS ja toivottavat kaikille ihan älyttömästi tsemppiä opiskelupaikan hakuun. Muistakaa uskoa itseenne!

Kuvat ovat Helsingin Next step- messuilta 22.-23.1. Kiitos ihanille opiskelijavierailijoillemme Markukselle ja Leenalle, jotka tulivat seuraksemme Vaasasta ja Torniosta saakka.


Ammattikorkeakoulu vai yliopisto? Mitäköhän mieltä on VAMKin oma Markus itse?

Arvontaan osallistuttiin Next step -messuilla innokkaasti. Palkinnot jaetaan kiertueen päättyessä eli hyvin pian. Keitäköhän kaikkia onni suosii?

Peukut Studentumille!

Messuglamouria

Ständillä pidettiin huolta, että opiskelijoilla oli koulutarvikkeet kunnossa ja hampaat huollettuina. Kiitos Webster University, Marbella Design Academy ja MAMK!

Purkasta piti myös Peräpohjolan opiston Leena :)





Taisi osua ammatinvalintatesti aika nappiin!



Peräpohjolan Leena, Studentumin Maija ja VAMKin Markus kauniina ja komeina!

"Tee Studentumin ammatinvalintatesti ja saat palkinnoksi näin hienot aurinkolasit! Ei se kesäkään enää kaukana ole..."

Lukioon vai amikseen kyselee Suvi ysiluokkalaisilta tytöiltä.


Messuilla myös laulettiin sydäntä särkevän kauniisti. Onko musiikkiala sinunkin unelmasi?




Tai jos pääsi kestää ilmoissa kieppumisen, voisi sinusta olla ainesta vaikka lentäjäksi? Toki voit myös pysyä turvallisesti maan kamaralla ja hakeutua tekniikan alalle suunnittelun puolelle. Vaihtoehtoja on monia!



Näihin tunnelmiin, kiitos ja kumarrus.

Mahtavaa kevättä ja onnea oman polun etsintään,

toivottavat Studentum Roadshown koulutuslähettiläät Suvi ja Veera





keskiviikko 15. tammikuuta 2014

Savosta suuntaa tulevaan

Roadshow vol 2:n viimeinen pidempi reissu päättyy keskiviikkona Savonlinnaan. Lukiovierailuita on Savonlinnan lyseon lukion jälkeen jäljellä vielä täydet viisi, mutta ne kaikki sijoittuvat Etelä-Suomen suunnille. Hieman haikeana täytyy todeta, että loppu häämöttää ja pitkät ajot on nyt ajettu. Viimeiset kolme ja puoli kuukautta tien päällä ovat olleet nimittäin todella antoisat. Olemme menneet ristiin rastiin ympäri Suomea ja nähneet enemmän paikkoja kotimaassamme kuin koskaan ennen. Takana on upeita kaupunkeja, sydämellisiä ihmisiä ja elämää rikastuttavia kohtaamisia. Parasta on ollut tuntea, että on oikeasti voinut auttaa nuoria oman suunnan löytämisessä.

Tiistainen Varkauden lukiovierailu meni kuin siivillä. Koulussa oli järjestetty jatko-opiskeluun liittyvä teemapäivä, joten lukiolaiset tulivat aktiivisesti kyselemään erilaisista opinnoista. Aika moni myönsi suoraan, että sopiva jatko-opiskelupaikka ei ollut vielä selkiintynyt. Olikohan joululoman antama miettimisaika muuttanut yhden jos toisenkin lukiolaisen mielen tulevaisuuden suunnan suhteen?

Valinnan vaikeus ei ole vaihtoehtojen viidakossa mikään ihme eivätkä tämän kaltaiset päätökset yleensä iske kuin salama kirkkaalta taivaalta. Vaihtoehtoja on hyvä punnita ja varasuunitelmia tehdä - siinä lukiolaisia auttavat onneksi Roadshown Suvi ja Veera.

Ahkerasti kannattaa käyttää myös Studentum.fi:n hakukonetta mahdollisuuksien kartoittamiseen. Koulutuksia voi etsiä kätevästi alan perusteella ja hakua voi rajata vaikka paikkakunnan mukaan. Varkauden lukiolaisia kiinnosti tiistain jatko-opiskelupäivänä monenlaiset eri alat, joissa on laajat mahdollisuudet vaikka minkälaisiin koulutuksiin. Kiinnostaako sinuakin lääketiede, opettajan koulutus, fysiikka, liikunta-ala, tekniikka, ympäristötiede tai sosiaali- ja terveysala? Tsekkaa mahdollisuutesi ja ylläty!

Varkauden lukion jatko-opiskelupäivän vilinää.

Roadshown jatko-opiskeluinfoissa kuuntelivat abit ja kakkoset.

Suvi kertoo infossa, että Studentum.fi-sivustolta löytyy hyödyllistä tietoa eri ammattialoista.

Lukiolaiset innostuivat tekemään Studentum.fi:n ammattivalintatestiä.

Roadshown arvontalomakkeita ruksittiin ahkerasti.

Ammatinvalintatesti antoi tulokseksi insinöörialan. Meniköhän nappiin?

Savossa Roadshowta helli pakkaspäivän aurinko.

Varkaudesta otettiin suunta kohti Savonlinnaa.



Savonlinnassa jatkui kireä pakkanen, mutta mieltä lämmittävän kauniit maisemat.



tiistai 14. tammikuuta 2014

Roadshown Uuden Vuoden startti

Studentum Roadshown vuosi 2014 starttasi uudella innolla heti kevätlukukauden kynnyksellä. Suvi ja Veera suuntasivat Loppiaisen jälkeen valkoisella Opelilla ensimmäiseksi itään, Kotkan komeaan kaupunkiin. Lukiolaisissa oli aistittavissa vielä rippeitä joululomafiiliksestä ja totesimme, että unelias mieli johtui varmasti ensimmäisten koulupäivien lisäksi synkän harmaasta säästä. Saloon lähtiessämme perjantaina 10. päivä ilma äityi pääkallokeliksi ja auton rattia oli puristettava moottoritiellä visusti kaksin käsin. Onneksi Roadshown sisukkaalla Suvilla on rautaiset kuskin taidot! Taivaalta tuli kaatamalla sitä kuuluisaa jäätävää sadetta, joka muuttui kauniiksi lumisateeksi vasta viikonloppuna. Mikkeliin pääsimme onneksi lähtemään maanantaiaamuna kauniin valkeissa maisemissa.

Mutta säätiedotukset sikseen ja Savotunnelmat kuvien kera kehiin. Mikkelin lukioon saapui kanssamme MAMKin talotekniikkaopiskelija Osku, joka on VAMKin mahtavan Markuksen tavoin ollut jo useampaan otteeseen piristämässä meitä kiertueella. Suurkiitos insinööriedustajillemme! 

Savon reissu jatkuu tiistaina Varkauden lukiossa ja keskiviikkona Roadshow suuntaa Savonlinnaan. Loppuviikon vierailut sijoittuvat Vantaalle Sotungin lukioon ja Kirkkonummelle Porkkalan lukioon. 
Nyt kun viimeisiä kouluja viedään, niin alkavatkohan abien suunnitelmat jatko-opiskelun suhteen olla jo selviä? Onko unelmien opiskelupaikka löytynyt vai ovatko suunnitelmat vielä auki?

Ei hätää, jos yo-kirjoitusten jälkeinen elämä ammottaa tyhjänä, sillä Studentum Roadshown jatkokoulutuslähettiläät ehtivät vielä apuun!

Suvi ja Osku Mikkelin lukiossa.

Sonans Interstudies tarjoaa mielenkiintoisia vaihtoehtoja lääketieteellisistä aloista kiinnostuneille.

Lukion jälkeen kävelimme rapsakassa pakkaskelissä suloiseen kahvilaan herkkuhetkelle.

Ja kuumalle teelle.


Mikkelin kahvila Nanda sijaitsee keskustan vanhassa puutalossa.